Tagged with teatteri

Paimenten puheilla ei ollut painoarvoa, naisten oletettiin puhuvan omiaan – kuulumme samaan seurakuntaan

Paimenten puheilla ei ollut painoarvoa, naisten oletettiin puhuvan omiaan – kuulumme samaan seurakuntaan

Juomme teetä ja syömme suklaakeksejä näytelmäharjoituksissa. On tauko. ”Kun ajattelee perinteisiä joulunäytelmiä, tämä on poikkeuksellinen”, eräs näyttelijöistä sanoo. Ja hän lisää vielä: ”Kun tämän näkee, ei ole entisensä.” Ajatus saattaa kuulostaa yltiöpäiseltä, mutta näyttelijän silmät kimmeltävät. Kyse on ilosta ja yhteisestä seikkailusta, kun teemme uutta näytelmää. Alussa kaikki oli olematonta ja sitten sekaisin ja oudossa … Lue loppuun

Missä armo?

Missä armo?

Olen käsikirjoittanut ja toteuttanut uuden monologinäytelmän, jonka nimi on ”Missä armo?”. Sen ensiesitykset ovat Imatralla Sanan Suvipäivät -tapahtumassa la 17.6. klo 14.45 ja klo 17.00. Järjestän kymmenen näytännön esityskauden Jyväskylässä 7.9.-28.10. Esityspaikan osoite on tuolloin Vapaudenkatu 24, johon Kansan Raamattuseuran säätiö remontoi toimitilaa koulutus-, kokoontumis- ja kulttuurikäyttöön. Missä armo? -näytelmä kertoo pahaksi leimatusta perheestä, joka … Lue loppuun

Kuka minä sinulle olen? – Tuhlaajapojan suhde perheeseensä särkyy ja syvenee suvun sisäisissä puhutteluissa

Kuka minä sinulle olen? – Tuhlaajapojan suhde perheeseensä särkyy ja syvenee suvun sisäisissä puhutteluissa

”Isä – – – en ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.” Näin tuhlaajapoika puhuu isälleen palattuaan kotiin (Luuk. 15:ssa). Poika ei usko olevansa sen arvoinen – tai ansaitsevansa sitä – että isä kutsuisi häntä pojakseen. Tämä kuitenkin puettaa poikansa parhaisiin vaatteisiin, tunnustaa tämän kuuluvan perheeseen ja järjestää juhlat. Vaikka poika on tuhlannut omaisuuden … Lue loppuun

Tuttu puuro ja hermoiluhillo eli terveisiä keikkareissulta

Lastasin laukun ja auton näytelmällä. Kurvasin eilen lauantaina keikalle Kamppiin. Esitin Tuhlaajapojan veli -soolonäytelmän Herättäjäyhdistyksen Seuratuvalla. Tänään pyhänä ajelen Leppävaaraan. Minua maalaispoikaa hiukan jännittää sukkuloida suurkaupungeissa. Näytelmän esittäminen sinänsä on tuttu puuro. Retkeily isossa kaupungissa harvinainen hillo. Toisaalta tuttuakin kamaa täytynee lähestyä uutena nuuhkuna. Että säilyisi jonkinlainen raittius ja kiihko. Pahin haveri sattui kuitenkin jo … Lue loppuun

Näin rakensimme Torstaiteatterin Isäni kaupunki -näytelmän

Näin rakensimme Torstaiteatterin Isäni kaupunki -näytelmän

Alussa näyttämö oli autio ja tyhjä. Meillä oli vain toinen toisemme – yhdeksän ihmistä – ja kolme kertomusta.

Ohjasin näyttelijöille harjoitteita, joissa he eläytyivät kertomusten henkilöiksi. Vartija alkoi huolehtia rajoista ja siitä, kuka saa mennä ja tulla. Köyhä leskiäiti kantoi huolta kuolevasta pojasta, rakkaasta ja ainoasta. Näimme myös sotilaan sairastavan ja sen, kun hän lähti hakemaan apua rajan takaa; maasta, jolle hän oli tehnyt pahaa. Lue loppuun

Draaman mahti -runonen

Olen joku toinen. Olen jokin muu, niin koen. Kaiken kautta hahmon saan, mitä itseeni kuuluu tai maailmaan. Ja mitä ei. Koen toisen osan tai roolin. Katson toisen silmin. Ehkä ymmärrän myös oman osani paremmin. Ja rajan.

Puiden takana on jo aamu

Puiden takana on jo aamu

Nousin ennen aurinkoa. Toppauduin paksuihin pukimiin ja astuin ulos huomenhämärään. Sumu silitti yön ja aamun rajaa, kun kuljin koirien kanssa metsän siimeksessä.

Vasta paluupolulla alkoi sarastaa. Valo kasvoi sankan kuusikon takana. Pieni sädekimppu läpäisi oksat ja lensi luokseni. Rajat sulivat. Ikuisuus hipaisi arkista aikaa. Lue loppuun

Yhdyn tinttikuoroon

Nousin samaan aikaan auringon kanssa. Tiaiset lauloivat kuin henkensä kaupalla. Tai ehkä sittenkin kuin pakahtuakseen. Niissä on pieni ero ja kuitenkin suuri. Käväisin Radio Jyväskylän aamuvieraana suorassa lähetyksessä. Minua haastateltiin näytelmästä, jonka olen tuoreeltaan ohjannut Torstaiteatterille. Näytelmän nimi on Vaunuilla länteen. Se kertoo nuoresta tytöstä, joka joutuu sisarkateuden, -vihan ja lopulta ihmiskaupan uhriksi. Se on … Lue loppuun

Kankeuskahvit ja kauhea euforia

Kankeuskahvit ja kauhea euforia

Koko päivän hauduttelin ongelmaa, joka liittyy ohjaamani näytelmän lavastukseen. Näytelmän nimi on Vaunuilla länteen. Näyttämö on pieni. Resurssit ovat pienet. Mistä minä ne vaunut löydän? Tarvitsemmeko edes niitä? Jos ei, miten tehdään tarinan vaatima matka näyttämöllä? Kangistuin ja lannistuin. Olin kuin vaunujen yli ajama. Että pitääkin tehdä teatteria ja järjestämällä järjestää itselleen päänvaivaa. Vähän väliä … Lue loppuun

Teatteriretriitti

Kenties voi olla niin, että teatterissa käynti on vähän vanhanaikaista. Pitää sitoutua olemaan olemassa tietyssä paikassa, tietyn ajan, tietyllä tuolilla ja katsoa mitä tapahtuu. Minusta se kuulostaa vähän vaivalloiselta, tai ainakin teatterikokemuksen järjestäminen itselle vaatii vaivannäköä. Mutta on siinä myös jotain viehättävää ja virkistävää. Joukko oikeita ihmisiä kokoontuu loputtomien ärsykkeiden, rönsyävien verkostojen, yhteyksien ja vuorovaikutustilanteiden … Lue loppuun