Juomme teetä ja syömme suklaakeksejä näytelmäharjoituksissa. On tauko. ”Kun ajattelee perinteisiä joulunäytelmiä, tämä on poikkeuksellinen”, eräs näyttelijöistä sanoo. Ja hän lisää vielä: ”Kun tämän näkee, ei ole entisensä.” Ajatus saattaa kuulostaa yltiöpäiseltä, mutta näyttelijän silmät kimmeltävät. Kyse on ilosta ja yhteisestä seikkailusta, kun teemme uutta näytelmää. Alussa kaikki oli olematonta ja sitten sekaisin ja oudossa … Lue loppuun
Olen käsikirjoittanut ja toteuttanut uuden monologinäytelmän, jonka nimi on ”Missä armo?”. Sen ensiesitykset ovat Imatralla Sanan Suvipäivät -tapahtumassa la 17.6. klo 14.45 ja klo 17.00. Järjestän kymmenen näytännön esityskauden Jyväskylässä 7.9.-28.10. Esityspaikan osoite on tuolloin Vapaudenkatu 24, johon Kansan Raamattuseuran säätiö remontoi toimitilaa koulutus-, kokoontumis- ja kulttuurikäyttöön. Missä armo? -näytelmä kertoo pahaksi leimatusta perheestä, joka … Lue loppuun
”Isä – – – en ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.” Näin tuhlaajapoika puhuu isälleen palattuaan kotiin (Luuk. 15:ssa). Poika ei usko olevansa sen arvoinen – tai ansaitsevansa sitä – että isä kutsuisi häntä pojakseen. Tämä kuitenkin puettaa poikansa parhaisiin vaatteisiin, tunnustaa tämän kuuluvan perheeseen ja järjestää juhlat. Vaikka poika on tuhlannut omaisuuden … Lue loppuun
Lastasin laukun ja auton näytelmällä. Kurvasin eilen lauantaina keikalle Kamppiin. Esitin Tuhlaajapojan veli -soolonäytelmän Herättäjäyhdistyksen Seuratuvalla. Tänään pyhänä ajelen Leppävaaraan. Minua maalaispoikaa hiukan jännittää sukkuloida suurkaupungeissa. Näytelmän esittäminen sinänsä on tuttu puuro. Retkeily isossa kaupungissa harvinainen hillo. Toisaalta tuttuakin kamaa täytynee lähestyä uutena nuuhkuna. Että säilyisi jonkinlainen raittius ja kiihko. Pahin haveri sattui kuitenkin jo … Lue loppuun
”Se oli Elämys isolla eellä. Ja sanon sen vilpittömin sydämin, kiitollisena siitä, mitä sain kokea esityksesi aikana. Siinä oli hieno sekoitus hartautta ja huumoria, syvää tunnetta ja kepeää, raikasta iloa! Mainio teksti ja yllätyksiä musiikissa!” Lue loppuun
Levottomuus hytkyttää sisikuntaani. Esitän soolonäytelmää. Olen kirjoittanut ja ohjannut sen sekä näyttelen kaikki roolit itse. Ensiesitys on tänään sunnuntaina 15.11. klo 14 Jyväskylässä Juomatehtaalla (Vapaudenkatu 25). Viimeisinä päivinä esiintyjäminäni puhui levottomuudesta ohjaajaminälleni.”Hyvä, että otit asian esille”, vastasin ohjaajana itse itselleni ja jatkoin: ”Ei se levottomuus haittaakaan. Sitä on, mitä on.” Kirjoittajaminäni komppasi ohjaajaa: ”Levottomuus ja … Lue loppuun
Voihan nenä, minä sanoin ja niiskautin kuin kapinen kettu. Epäonnistuin työryhmän kokoamisessa. Meitä oli vain minä ja kaksi näyttelijää aloittamassa Torstaiteatterin syyskautta. He kaksi toivoivat tavanomaista yhteisöllistä työotetta 6-8 hengen ryhmässä ja he halusivat odottaa seuraavan projektin alkua tammikuussa. Ymmärrän heitä hyvin. Näytti siltä, että karavaani nuutuu lähtöruutuun. Kameli kuukahtaa. Vaellus ei ala, ja tykkäillään … Lue loppuun
Väsään kässäriä. Poukkoilen Vanhan testamentin Esterin kirjan lehdillä. Haravoin tarinaa katseellani. Kerään lehtiä keoiksi: henkilöitä, kohtaamisia, suuria käänteitä, tapahtumapaikkoja, esineitä, rituaaleja, yllätyksiä ja outouksia. Torstaiteatteri on tekemässä näytelmää Esterin kirjasta. Esityksen nimi kuuluu: Kätketty kuningatar. Kärrään osan lehtisilpusta pois. Kaikkea ei tämä tunkio sulata. Ei ehdi. Ei ymmärrä. Ei kykene. Tarinassa on enemmän ulottuvuuksia ja … Lue loppuun
Kriitikko Aino Martiskainen vieraili ohjaamani Isäni kaupunki -näytelmän ensi-illassa ja kirjoitti siitä lauantain 15.11.2014 Keskisuomalaiseen: ”Soisi kuitenkin, että teemat kirkastuisivat vähän terävämmin, sillä ainakin toisenlaisen maailmankatsomuksen omaava jää hieman ymmälle sanoman suhteen. Minusta olisi ollut mukava kuulla ja pohtia tarkemmin, mikä Jeesuksen puheen sisällössä itse asiassa on niin radikaalia, ettei hänen oma yhteisönsä voi sitä … Lue loppuun
Alussa näyttämö oli autio ja tyhjä. Meillä oli vain toinen toisemme – yhdeksän ihmistä – ja kolme kertomusta.
Ohjasin näyttelijöille harjoitteita, joissa he eläytyivät kertomusten henkilöiksi. Vartija alkoi huolehtia rajoista ja siitä, kuka saa mennä ja tulla. Köyhä leskiäiti kantoi huolta kuolevasta pojasta, rakkaasta ja ainoasta. Näimme myös sotilaan sairastavan ja sen, kun hän lähti hakemaan apua rajan takaa; maasta, jolle hän oli tehnyt pahaa. Lue loppuun
