Jeesuksen johtama ryhmä kesti konfliktit ja kyyneleet

Muistan Tahko-vuoren, jonka tummia rinteitä juovittivat suuret lumisuonet – kuin talven koura olisi pidellyt kukkulan kylkeä. Muistan aution laskettelukeskuksen vuoren juurella. Sieltä talvi oli jo kadonnut. Kauppa, josta olisin ostanut hammastahnaa, oli suljettu. Ei ollut sesonki enää. Oli äitienpäiväviikonloppu 2015. Kesä venytteli itseään hereille.

Minä jatkoin matkaani bibliodraamaohjaajien täydennyskoulutuspäiville, jotka pidettäisiin Aholansaaressa: ”Kouluttajana on Sirkku Aitolehti. Sisältönä ja tavoitteena on kehittää ryhmänohjaajataitoja, tehdä uusia oivalluksia Raamatun tekstin äärellä sekä saada innostavaa kokemusta vertaisryhmän jäsenenä”, kertoi mainos.

Olin ilmoittautunut heti. Tätä kaipaan ja tarvitsen. Saan osallistua. Saan tehdä roolinvaihdon ohjaajan paikalta ryhmän jäsenen osaan ja samalla pohdiskella omaa ohjaajuuttani.

Autiosta lomakylästä päädyin järven rantaan ja pienelle laivalaiturille, jonne koulutuspäivien osallistujat kerääntyivät. Meitä oli kolmetoista. Pieni sisävesilaiva tuli ja otti meidät kyytiin. Toivo oli sen nimi. Kurkistelin laidan yli. Katsoin järven syvyyksiä ja kiiltävää pintaa. Näin laineilla repaleisen taivaan ja muuttuvat kasvot. Muistan tihkusateen ja syksyltä tuoksuvan tuulen.

Saaressa sain kahvia ja hammastahnaa. Muistan ihmetelleeni, että sinivuokot kukkivat siellä. Muistan lämpöisen vastaanoton ja tuttuuden tunteen, vaikka monen osallistujan nimi ja kasvot olivat minulle uusia. Ensimmäisenä iltana kirjoitin päiväkirjaani:

”On kiitollinen mieli, vaikka toiminnan tasolla on tehty kovin vähän. Mieli vaelteli, kääntyili ja liikehti. Pidin siitä, että ryhmässä oli paljon uutta ja tuntematonta. Se antaa itselle tilaa olla toisin ja kutsuu itsessäkin esiin uutta tai uinuvaa. Jotain muuta kuin tavanomaista.”

Ryhmä ja teksti heijastavat toisiaan

Kouluttaja Sirkku Aitolehti jututti meitä osallistujia ohjauskokemuksistamme ja ryhmän ohjaukseen liittyvistä haasteista. Hän kuunteli ryhmän tarpeita ja toiveita – myös toiveita Raamatun teksteistä, joita käsittelisimme. Teksteiksi valikoitui kolme katkelmaa: Jeesus kutsuu opetuslapsia seuraamaan itseään (Joh. 1:35-51), Jaakobille ja Johannekselle suututaan ja Jeesus puhuu suuruudesta ja palvelemisesta (Mark. 10:35-45) sekä kolmanneksi opetuslasten tilanne Jeesuksen kuoleman jälkeen, ennen ylösnousemusta.

”Seuraa minua. Tule niin näet.” Näin luimme Johanneksen evankeliumista. Tuo lausepari sai asukseen pienen sävelmän, jota lauloimme rituaalina työskentelyjaksojen alkaessa ja päättyessä.

Muistan olleeni Natanael viikunapuun alla. Muistan, kun Filippus ja Jeesus tulivat kutsumaan minua. Muistan epäilleeni, ärtyneeni, yllättyneeni ja luottautuneeni, kun minut nähtiin.

Jakamisen hetkissä tarkastelimme Jeesuksen ja opetuslapsiryhmän suhteita ja niiden muutoksia. Katselimme, miten Jeesus ja opetuslapset (ryhmän ohjaaja ja jäsenet) näkevät toisensa, liittyvät tai ovat liittymättä toisiinsa, ovat toisilleen läsnä tai ovat toisiltaan poissa. Peilasimme kokemaamme ryhmänohjaajan ja ryhmän suhteisiin sekä edelleen ns. Kasvun kehä -malliin, joka kuvaa suhteita, muutoksia ja kasvua vuodenaikojen avulla.

Kuulimme ja keskustelimme siitä, miten tekstissä esiintyvät ryhmä ja roolit alkavat elää bibliodraamaryhmässä. Toisaalta ryhmäprosessi vaikuttaa siihen, miten ryhmä näkee ja tulkitsee tekstiä. Ryhmä korostaa tekstissä sellaista, mikä sopii ryhmän prosessin vaiheeseen. Bibliodraamaohjaajan on hyvä nähdä ryhmän prosessi ja ottaa se huomioon vaikkapa tekstien valitsemisessa. Esim. prosessin alkuun sopivat tekstit, joissa on ryhmään liittymiseen soveltuvia rooleja.

Toisesta tekstikatkelmasta (Mark. 10) nousseita teemoja olivat palveleminen, lähimmäisten kuormien kantaminen, rajojen näkeminen ja jaksaminen. Puhuimme myös jännitteiden kantamisesta ja kestämisestä omassa itsessä ja ryhmässä: Suostunko näkemään ristiriidan ja suostunko yhteyteen siitä huolimatta? Haluanko muuttaa ryhmässä jotain vain, jotta minulla olisi helpompi olla?

Muistan olleeni Natanael, joka äityi kisaamaan suuruudesta hänkin. Nousin puuhun (pöydälle) ja mittailin kokoani toisiin. Asetuin myös palveltavaksi ja palvelemaan. Kuulostelin voimavarojani ja valintojeni totuudellisuutta.

Elin Natanaelin roolissa myös silloin, kun opetuslapset näkivät tai kuulivat Jeesuksen kuolleen. Oli pitkäperjantai ja oli toivoton lauantai. Maa (lattia) tuntui kylmältä. Värit kuihtuivat. Petyin toisiin opetuslapsiin ja siihen, että olin lähtenyt Jeesuksen mukaan oman puuni luota. Olin kadottanut juureni. Ärsyynnyin hälinästä ja hädästä. Halusin vetäytyä ja eristäytyä. Olin surullinen. Itkin.

Muistan (edelleen Natanaelina) myös kokemuksen ryhmän suojasta. Pettymyksestäni huolimatta tämä on se joukko, jonka kanssa olen kokenut paljon. Tässä ryhmässä olen kasvanut minuksi – ihmiseksi, joka olen. Surussani on rakkautta ja suostumista muutokseen.

”Syvyyksien äärellä täällä ollaan ja samalla kaikessa on paljon keveyttä ja leikillisyyttä. Keskeneräisyyttä ja armoa. Vastakuvat voivat hengittää toisiaan ja punoutua toisiinsa ilman, että ne syövät tai tuhoavat toisiaan. Tulee suloinen kudos.
Kasvu haluaa tapahtua, kun jokin vanha kohtu tai kehto ei enää toimi, keinuta, tyydytä tai tuuduta, vaan tukaloittaa. Hiirenkorvat yhtäältä avautuvat, toisaalta pienet lehdet kasvavat ja murtavat silmut auki.”

Kukkia tulevaisuuteen

Jeesus teki valintoja. Hän kutsui ihmisiä seuraansa. Hän kokosi ryhmän, ohjasi sitä ja työskenteli sen kanssa. Ryhmä pääsi elämään ryhmän elämää. Syntyi kukoistusta, kipinöitä, konflikteja ja kyyneleitä. Tapahtui liittymisiä ja erkaantumisia. Ryhmän jäsenet palvelivat ja olivat palveltavina. Tuli vastaan kirjavaa elämää ja kuoleman kohta.
Se oli ryhmä, josta oli aihetta kertoa ja kirjoittaa. Ja opetuslasten ryhmää me yhä katsomme, seuraamme, tutkimme ja tulkitsemme.

Evankeliumit kertovat Jeesuksesta ja opetuslasten ryhmästä. Evankeliumit kerrottiin ja kirjattiin yhteisöjä varten. Samoin koko Raamattu on syntynyt yhteisöjen ja ryhmien sylissä. Tuntuu tärkeältä, että nykyäänkin näitä tekstejä lähestytään, aistitaan, tutkitaan, mallinnetaan, tulkitaan ja sovelletaan yhteisöinä ja ryhminä – kuten esim. bibliodraamaryhminä.

”Maistiaiset ja väläykset ovat tärkeitä, mutta jatkuvat alut väsyttävät ja puuduttavat. On oltava kesää, syksyä ja talveakin. Elämä on joka tapauksessa muutakin kuin kevättä. Haluan kulkemisen tuntua. Haluan ohjata aiempaa enemmän pitkiä ryhmäprosesseja.”

Bibliodraamassa tekstin ja ryhmän moni-ilmeisyys heijastuvat toisiinsa. Ihmisen olemuksen kirjoa ja karheutta ei tarvitse säikähtää tai vaientaa. Silloin ulkoinenkaan monenlaisuus tai jännitteet eivät näyttäydy uhkana. Monen ei tarvitse olla yhtä ja samaa. Muiden ei tarvitse olla sitä, mikä on itselle tutuinta ja helpointa.

Ehkäpä monenlaisuuden salliva ryhmä voi heijastaa yhteyttä ja rauhaa myös suurempiin mittasuhteisiin: uskonnollisten tai kansallisten yhteisöjen suhteisiin.

Tähän tekstiin olen kirjannut omia muistikuviani Aholansaaresta. Toisilla osallistujilla on varmasti toisenlaisia kokemuksia ja löytöjä. Se on hauskaa ja oikein.

Olen yhä kiitollinen Aholansaaren koulutuspäivistä siellä olleelle ryhmälle, Sirkku Aitolehdelle, Aholansaaren väelle, Kuopion hiippakunnalle ja Bibliodraamayhdistykselle. Omistan alkavan kevään ensimmäiset sinivuokot teille.

Pakkasimme. Tihkusateet väistyivät. Tahko-vuoren lumisuonet sulivat hiljalleen. Toivo-laiva kantoi meitä saaresta kohti mannerta. Aurinko hehkui veden yllä ja vedessä, kun katsoin laidan yli laineiden vauhtia. Taivas oli kaunis – ja laiva ja laivan kantamat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s