Pukupaniikki Paviljongissa

Housut puuttuivat. Vaihdoin roolivaatteita ylleni. Oli viisitoista minuuttia esitykseni alkuun ja neljä sataa pappia kohisi katsomossa.

Esitin tänään Kaksi denaaria -monologinäytelmän Papiston päivien avajaisissa Jyväskylässä. Näytelmä sisältää kolme pienoismonologia. Olen aluksi samarialainen, sitten majatalon isäntä ja lopuksi mies, jonka rosvojoukko hakkaa henkihieveriin.

Hakatun hahmon koostyymiin kuuluvat aluspaita ja pitkät kalsarit. Ja niitä kalsareita minulla ei ollut mukanani. Soimasin itseäni. Kyllä pitäisi tarkistaa kamakassi ennen keikkareissua.

Hoksasin, että mukanani oli kaksi aluspaitaa, joista toinen oli pitkähihainen. Sitä olin luullut kalsareiksi. Nyt se paita sai toimittaa alushousujen virkaa. Survaisin jalkani paidan hihoihin. Kangas ritisi ja jousti.

Paitulihousujen halkio roikkui hassusti. Asussa oli haaremitunnelmaa. Tyyli sopi joten kuten tarinaan, mutta olin ihan iloinen, ettei monologini ollut kovin liikunnallinen.

Päivien juontaja, Kalle Virta, kehui paitapöksyjäni komeiksi.

Kiitos kutsusta osaksi ohjelmaa, Papiston päivien järkkäritiimi. Samoin kiitos katsojille ja tietenkin Pyysalon Minnalle ja Jussille, jonka musiikista katsojat ja minä saimme nauttia esityksen lomassa.

Toisena rastina Papiston päivillä minä ohjasin kanavan, jonka nimi oli Tarinoita tunnettavaksi – kokemuksellinen raamattukanava. Olen kiitollinen siihen osallistuneille. Huomenna on uusinta uuden porukan kanssa.

Paja sujui kommelluksitta. Jälkikäteen huomasin, että pajassa käsitelty Raamatun kertomus  sivusi pukupaniikkiani.

Pajan aiheena oli kertomus, jossa opetuslapset kokoontuvat Jeesuksen luokse (Mark. 6:30-32). Aikaisemmin Jeesus oli lähettänyt opetuslapset pareittain liikenteeseen. Hän oli antanut ohjeita varustuksesta ja esim. kieltänyt pukemasta päälleen kahta paitaa. 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s