Kimppakyyti lisää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sinun seurakuntasi messuun

Esimieheni ei ymmärtänyt, mitä tekemistä tällä kuvalla on Kimppakyydin kanssa.

Esimieheni ei ymmärtänyt, mitä tekemistä tällä kuvalla on Kimppakyydin kanssa.

Olen leipaissut uuden palvelupaketin seurakunnille. Ryöstin sille nimen autoilun maailmasta. Nimi on Kimppakyyti.

Kimppakyyti on työpaja, jossa seurakuntalaiset tekevät tutkimusmatkan kirkkovuoden evankeliumitekstiin ja valmistavat siitä yhteisöllisen saarnan tai muun esityksen messuun.

Kimppakyydin tausta on Emmauksen tiellä. Siellä kuljettiin kimpassa. Syntyi kohtaamisia ja vuoropuhelua. Jeesus liittyi seuraan. Lopuksi vietettiin ehtoollista. Matkaajat ihmettelivät: “Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille?”

Kimppakyyti on kaksipäiväinen. Lauantaina aloitetaan työpaja klo 13, hörpätään kahvit klo 15 ja jatketaan sitten klo 17 saakka. Sunnuntaina konkkaronkka kokoontuu kirkolle tuntia ennen messua ja valmistautuu h-hetkeen. Esitys on osa messua.

Minä toimin työpajan ohjaajana. Huomioin osallistujien valmiudet ja kiinnostuksen erilaisia ilmaisutapoja kohtaan. Esityksessä voidaan käyttää pienoisdraamoja, haastatteluja tms. keinoja.

Et saa messuusi kuolematonta korkeakulttuuria, mutta kelvollista käyttödraamaa ja aidosti osallistuvia ihmisiä kylläkin.

Kimppakyytiin hyppääjä

  1. tutustuu Raamatun kertomukseen ja sen ihmisten elämäntilanteisiin
  2. peilaa niiden kautta oman elämän kokemuksia, tunteita, toiveita ja suhteita
  3. oppii vuorovaikutus-, ilmaisu- ja tunnetaitoja
  4. kunnioittaa omaa itseään yksilönä erilaisten ihmisten joukossa
  5. saa kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta ryhmään, seurakuntalaisten joukkoon ja messuun.

Pappi saa halutessaan vapaavuoron saarnasta ja voi keskittyä messun liturgiaan sekä viikonlopun toimituksiin.

Kimppakyydin hinta (vuonna 2014) on 47 euroa / osallistuja + minun matkakuluni Jyväskylän Tikkalasta. Työpajaan mahtuu 5-12 osallistujaa.

Entäpä, jos  Kimppakyyti suhahtaakin pöpelikköön: homma ei toimi tai osallistujat eivät vain yksinkertaisesti pidä työpajasta?

Ei hätää. Minä työnnän laskun silppuriin, tankkaan auton omaan laskuuni, otan opikseni ja tarjoan kakkua ja paakelsia seuraavan pyhän kirkkokahveilla.

Minun esimieheni piti Kimppakyydistä, kun luonnostelin sitä.  Hän tosin jäi ihmettelemään, mitä tekemistä Afrikka-aiheisella kuvalla on Kimppakyydin kanssa.

Vaihdoin Kimppakyyti-esitteeseen toisen kuvan.

Vasta myöhemmin hoksasin, että kyllä Afrikka-kuvassakin on meneillään eräänlainen kimppakyyti. Oleellinen on vain kuvan takana ja kuvassa esiintyvän jeeppikuskin takana.

Kun nappasin kuvan, minun vieressäni istui vaimoni. Kuva on häämatkaltamme.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s