Kahden lauseen perhedraama

Yksityiskohta Tero Yli-Hallilan piirtämästä sarjakuvasta

Yksityiskohta Tero Yli-Hallilan piirtämästä sarjakuvasta

”Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta.”

Jo näihin kahteen lauseeseen, jotka avaavat Johanneksen evankeliumin 11. luvun, mahtuu suuri perhedraama. Ohjaan siitä näytelmää Torstaiteatterille. Yhdessä näyttelijöiden kanssa hämmästelen, mitä kaikkea voikaan ilmetä sisarten suhteessa toinen toisiinsa: kuormia, kärsimystä, kateutta, konflikteja, huolia, halauksia, uskoa, toivoa ja rakkautta.

Elämä ei rajoitu perhepiiriin. Lasarus asuu Betania-nimisessä kylässä. Siitä syntyy uusia näköaloja kertomukseen ja sen dramatisointiin. Ihmettelemme millainen Betania on, millaista siellä on asua, millainen on sairaan asukkaan osa, miten kylänväki suhtautuu sisarkolmikkoon, mitä muita paikkoja Betanian lähistöllä on ja mitä niissä tapahtuu.

Jo yksistään paikkojen ja henkilöiden nimet sisältävät lukuisia ulottuvuuksia. Esim. Betania voidaan suomentaa kärsimyksen, kohtaamisten tai taateleiden paikaksi. Maria-nimen juurisanat tarkoittavat rakastettua, rakkautta, kapinallista tai merta. Martta kääntynee valtiattareksi ja Marian tavoin kapinalliseksi. Lasarus tarkoittaa ihmistä, jota Jumala auttaa.

Jatkamme avauslauseista eteenpäin. Tapaamme uusia ihmisiä, Lasaruksen ystäviä ja vihamiehiä. Maisemat vaihtuvat sisarten kotikonnuilta temppelin pylväikköön, joen törmälle ja haudan partaalle.

Rakennamme näyttämölle erilaisia ilmentymiä kertomuksen käänteistä. Yritämme lukea ja hahmottaa tarinaa avoimin silmin ja parhaan ymmärryksemme mukaan.

Matka jää väistämättä kesken. Emme ymmärrä kaikkea. Käsitämme kertomuksen merkityksiä ohuesti tai täysin väärin. Olemme keskeneräisiä. Havaintokykymme ja viisautemme ovat rajallisia.

Kuitenkin tapahtuu jotain vastavuoroista ja ihmeelliseltä tuntuvaa. Kun lähestymme kertomusta, se alkaa lähestyä meitä. Pukeudumme kertomukseen ja näyttelemme sen. Samalla kertomus muovaa meitä.

Lopulta esirippu aukeaa. Se on tärkeä hetki. Kaksi todellisuutta – meidän omamme ja kertomuksen todellisuus – ilmenevät limittäin, lomittain, päällekkäin ja sisäkkäin ilman, että niitä voi preparoida erilleen.

Yhtä tärkeää on esiripun sulkeutuminen ja näyttämön tyhjeneminen. Irtaudumme kertomuksen todellisuuden sisältä. Astumme kertomuksen viereen ja katselemme sitä sellaisenaan. Kertomus on ennallaan, mutta me emme kenties olekaan.  Kun tulkitsimme tarinaa, tarina tulkitsi ja muutti meitä. Tai juuri minua.

Oma suhteeni kertomukseen ja sen henkiöihin muuttuu. Katselen kertomusta uusin silmin. Ehkä katselen ja kohtelen myös itseäni, toisia ihmisiä ja koko maailmaa uusin silmin ja toisin kuin ennen.

Saatan havaita itseni osana kertomusta tai kertomuksen ilmiöitä omassa elämässäni. Ehkäpä omistan itseeni jotain Lasaruksen osasta ja olemuksesta: olla Jumalan autettavana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s