Teatteri loihtii ja tappaa todellisuuksia

Teatteri on totuus- ja todellisuuslaji. Minua viehättää eksyilevä pohdinta näyttämön todellisuuden ja sitä ympäröivän todellisuuden suhteesta toisiinsa.

Teatterin näyttämöllä saattaa asua fiktio, kuvitteellinen todellisuus. Näyttämön ihmiset, tapahtumat, esineet, äänet ja valot houkuttelevat katsojaa uskomaan ja näkemään, että näyttämöllä on jotain muutakin kuin pelkkä näyttämö: esim. metsä, keskiaika, helvetillinen perheriita, avaruusolentoja, sukellusveneen miehistö tai vuosi 3450.

Teatteri ei välttämättä tarvitse fiktiota. Näyttämö voi olla näyttämö sellaisenaan ja esiintyjät omia itsejään. Silti katsomoon hiipii tietoisuus siitä, että kyseessä on esitys ja näyttämöllä vallitsee tavallisen todellisuuden rinnalla esityksen todellisuus. Sekin on eräänlainen fiktio.

Katsoessani teatteriesitystä minulla on valtaa suhteessa näyttämön todellisuuteen. Vaikka esitys rakentaisi fiktion, houkuttelisi näkemään sen ja uskomaan siihen, voin seurata näyttämön tapahtumia ilman sitä, ikäänkuin paljaana. Sama toimii tietenkin toisinkin päin. Voin kuvitella näyttämölle tarinoita ja maailmoja, vaikka esiintyjät eivät rakentaisi fiktiota tai he suorastaan välttäisivät illuusioiden luomista.

Näyttämö on todellisuuksien kerä, jossa punoutuvat toisiinsa arkinen oleminen, esityksen todellisuus ja tarkoitettu tai tarkoittamaton fiktio. (Kaiken keskellä toimii näyttelijä, jolta usein edellytetään läsnäoloa, aitoutta ja teeskentelemättömyyttä suhteessa itseensä, toisiin esiintyjiin, esityksen maailmaan ja katsojiin. Kova vaatimus.)

Näyttämön todellisuus ikäänkuin värisee. Siellä poreilevat menneet, tulevat, kaikki mahdollinen ja mahdoton, vääristymät, kauhut, valheet, uskomukset, toiveet ja fantasiat, ennalta kuviteltu, juuri nyt mieleen nouseva ja kurkotukset tulevaan. On tärkeää, että tätä kaikkea syntyy nähtäväksi ja koettavaksi. Tapahtuu luominen. Yhtä tärkeää on, että näytös päättyy. Poreilu lakkaa. Todellisuudet puretaan. Näyttämö tyhjenee.

Ehkä tässä rakentamisen ja purkamisen vuorovedessä piilee yksi teatterin lahja maailmalle. Vesi nousee. Todellisuudet syntyvät sisäkkäin ja rinnakkain. Vesi laskee. Todellisuudet puretaan. Tämä on myös luomisen ja tuhoamisen vuorottelua sekä syntymän ja kuoleman pulssi.

Luomisessa elämä kukkii, tuiskuaa tai räjähtää esiin. Tuho taas tulee kuin nukahtaen tai sitten sekasorron säestämänä. Kaikessa kaaos ja järjestys syleilevät toisiaan. Teatterin kokijan sietokyky epäjärjestystä ja muutoksia kohtaan kasvaa. Tai ehkä joku toinen saa lisää kärsivällisyyttä suhteessa järjestykseen ja rajoihin.

Teatteri on luovaa työtä. Samalla se on tuhoavaa ja purkavaa työtä. Teatterissa tapahtuu pieniä luomisia ja kuolemia hetki hetkeltä ja näytös näytökseltä. Tämä kaikki voi kasvattaa elämän ja kaiken elollisen kunnioittamista ja elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden huomioimista.

Toisessa teatterin ”lahjassa” maailmalle vastapareina ovat heittäytyminen elämän vietäväksi ja läsnäolo tässä ja nyt. Muita käsitepareja samalle asialle voisivat olla vaikkapa poistuminen ja paluu, leikki ja totuus sekä vauhti ja hitaus. Näyttämöllä parit kietoutuvat toisiinsa.

Teatteri kutsuu ihmistä seikkailuun mitä moninaisimpiin maailmoihin, todellisuuksiin tai ilmiöihin. Näyttämöllä tai sen äärellä voi heittäytyä  tuiki tuntemattomaan, lähelle tai kauas ajassa ja paikassa, ja vieläpä katsoa tätä kaikkea lukemattomien silmien kautta.  Samalla ollaan koko ajan läsnä tässä ja nyt.

Teatteriin kuuluvat yhtä aikaa tekeytyminen joksikin muuksi ja tinkimätön tietoisuus oman itsen läsnäolosta. Näyttämöllä tai sen äärellä voi olla totta juuri omana itsenään.

Lupa olla jokin toinen tai nähdä jotain muuta antaa ennenkaikkea luvan olla juuri oma itse. On luvallista omistaa koko elämänsä ja kunnioittaa sitä kaikkine väreineen. Mitään ei tarvitse leikata pois. Elämä ei yhtäältä hajoa miljooniin suuntiin tai toisaalta se ei pysähdy eikä kuivu kokoon. Seikkailu ulkoisiin maailmoihin ja mielen sisällä kietoutuvat yhteen.

Teatteri ja näyttämö luovat ja kommunikoivat useita todellisuuksia suhteessa itseensä ja katsomoon. Näyttämön todellisuudet risteävät katsomon todellisuuksien kanssa. Ymmärrän yksittäisen katsojan todellisuuksina esim. tämän muistot, kokemukset, uskomukset, kärsimykset, haaveet ja pelot — siis koko elämän näyttämön.

Minulle teatteriesitysten katsojana näyttämön maailmat ovat olleet esim. etäisiä, läheisiä, yksiulotteisia, tunnistettavia, outoja, vaivaannuttavia, pelottavia, vanhahtavia, utopistisia tai uusia ajatuksia herättäviä.

Näyttämöllä syntyy ja purkautuu moninaisia kuvia, tarinoita ja todellisuuksia. Minulle niiden katsominen synnyttää esim. tunteen, kokemuksen jonkin tarpeen tai muun asian muistamisesta, tunnistamisesta tai jättämisestä taakse. Olen kokenut vapautuvani jostakin tai sitäkin, että näyttämön maailma haastaa kahliutumaan yhteen ja tiettyyn.

Olen myös tuntenut, että näyttämön kautta voin valita jotain uutta omaan elämääni. Tai kaivata jotain menetettämääni tai saavuttamatonta. Olen kohdannut myötä- ja vastaääniä omalle identiteetilleni, aatteilleni tai vakaumukselleni.

Näyttämön äärellä olen kokenut itseni vuoroin oudoksi, vieraaksi, tutuksi tai jopa juhlituksi suhteessa muuhun maailmaan. Jotain tuntemastani yksinäisyydestä on murtunut. Pelkoni ovat menettäneet teräänsä. Toivo ja voimat ovat lisääntyneet.

Jokainen teatteriesityksen katsomiskokemus on tietenkin ainutkertainen samalla tavoin kuin jokainen esitys ja jokainen katsojakin ovat sitä.

Vain katsoja itse tunnistaa, omistaa ja sanoittaa katsomiskokemuksen merkityksen ja vaikuttavuuden. Välttämättä se ei edes ole sanoitettavissa vaan ”esitettävissä” tai huomattavissa katsojan oman elämän näyttämöillä. Niitä ovat esimerkiksi kotiarki, työ, ihmissuhteet, kulutuskäyttäytyminen tai uskonnollinen vakaumus.

Teatteriesityksen päätyttyä kokemus maailmojen kohtaamisesta jää taakse.  Katsojan osaksi jää rakentaa suhde näkemäänsä ja kokemaansa. Hän voi omistaa siitä itselleen kaiken sen, mitä pitää merkittävänä ja toisaalta jättää taakseen, vastustaa tai olla välittämättä kaikesta muusta. Ehkä silloin on helpompi taas elää ja olla läsnä tässä ja nyt.

Tulee kevyempi olo tai voimakkaampi mieli. Toivon ainakin, että pelko vähenisi. Ja että oikeus, toivo, rakkaus ja usko lisääntyisivät.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s