Häränrakkonaamio ja muita rahanarvoisia merkintöjä teatterigurun elämästä

Pistäydyin pitkästä aikaa Päijänne Antikvariaatissa. Huomasin hyllyssä Konstantin Stanislavskin (1863-1938) teoksen nimeltä Elämäni näyttämötaiteen palveluksessa.

Hinta tuntui tyyriiltä, 15 euroa. Takakannessa näin hailakan jäljen vanhasta hinnasta, 7,50. Menin kassalle. Tingin. Vetosin runsaisiin alleviivauksiin ja kummallisiin raapusteluihin sisällysluettelossa. Myyjä ei hellittänyt. Hän arveli, että teos on harvinaisuus.

Maksoin täyden hinnan. Palvelu oli asiallista ja kivaa kuten Päijänne Antikvariaatissa on aina.

Kenties alleviivaukset rikastavat lukuelämykseni. Saan seurailla minua edeltäneelle tai edeltäneille lukijoille tärkeitä kohtia. Yksi ensimmäisistä on kappaleessa, jossa Stanislavski kertoo lapsuusmuistostaan sirkuksessa:

Meidän aitiomme on taiteilijain käytävän vieressä. Siitä saattaa tarkkailla, mitä kulissien takana tapahtuu, näiden outojen, ihmeellisten ihmisten elämässä, joilla on aina kuolema vierellään ja jotka leikkien asettuvat sille alttiiksi. Eivätköhän he ole levottomia tullessaan esiin? Sillä jospa viimeinen hetki äkkiä koittaisi! Mutta he ovat rauhallisia, puhelevat tyhjänpäiväisistä asioista, rahasta, illalisesta. Sankareita!

Kirjan aikaisempi omistaja jatkaa lukumatkaa kanssani. Nuori Konstantin virittelee omia sirkus-, baletti- ja myös nukketeatteriprojektejaan:

”Tällaiseenkin teatteriin voidaan järjestää kassa ja pääsylippujen myynti.

’Tiedätkö, tämä ei ole sirkuksen pettämistä’, sanoin ja tulevana johtajana lisäsin: ’Tämä on ikävä välttämättömyys.'”

Myöhemmin alleviivaus tähdentää:

”Näyttelijä tarvitsee sitä paitsi ihmisiä, joiden keskuudessa hän voi elää ja joilta hän saa mieleensä luovan työn aineistoa.”

Luovaa työtä Stanislavski harrasti myös keppostelemalla. Nuoruusmuistoista on alleviivattu ote jekusta, jonka toteuttamiseksi Konstantin kavereineen näki vaivaa maskeerauksen ja lavastamisen saralla:

”Ostimme ison häränrakon, kiinnitimme siihen hiusperuukin, maalasimme siihen silmät, nenän, suun ja korvat. Siitä syntyi kellahtava naama, hukkuneen tai jonkin vesiaaveen näköinen.”

Kepposen kohde olivat maaseudun rauhaa häirinneet naapurit, ”huolettomat huvila-asukkaat”. Keppostelijat upottivat maskeeratun häränrakon joen pohjaan ja piiloutuivat rantapusikkoon. Kun huvila-asukkaat soutelivat joella sopivalla kohdalla, Konstantin pullautti hirviön pintaan ja veti sen takaisin syvyyksiin naruviritelmän avulla. Vaikutus oli kuulemma ”kuvaamaton.”

Myös kepposen opetus on viivattu alle:

”Me kuten vanhatkin pidimme kepposista ja leikinlaskusta, jotka olivat teatterin tehoavan taituruuden alkumuotoja.”

Ostamani kirja taitaa olla hintansa väärti. On hauska jatkaa matkaa Stanislavskin muisteluiden ja kanssalukijani alleviivausten ja muiden merkintöjen parissa.

Kenties alleviivailen lisää. Käytän vaikkapa eri väriä. Ja sitten myyn kirjan eteenpäin. Hinnan taidan tuplata. Voihan teos olla harvinaisuus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s