Kuolema teatterissa

Teatteriesitys päättyy. Esirippu sulkeutuu. Aplodit kuihtuvat. Yleisö lähtee pois. Yhteinen aika on taakse jäänyttä elämää.

Näyttämön tapahtumat, liikkeet, musiikki ja repliikit toistuvat esityksestä toiseen ja kuitenkin ne ovat aina uusia ja toisia.

Viimeinenkin kerta tulee ja on pian ohi. Esityskausi päättyy. Sanoja ei enää sanota eikä niitä voi kuulla. Näyttämö tyhjee. Siellä ei ole enää ketään tai mitään. Kukaan ei katso sinne.

Maskit liukenevat kasvoilta. Lavasteiden aika täyttyy. Ne puretaan. Puvustus lentää omiin arkkuihinsa: komeroihin, kirpputoreille tai roskiksiin.

Juhlitaan hautajaisia. Työryhmän jäsenet jättävät jäähyväiset esitykselle ja toinen toisilleen. Ryhmä ei kokoonnu enää koskaan.

Keskeneräisyydet, hetkellisyydet ja päättymiset kuuluvat teatteriin orgaanisesti. Ehkä se voi tehdä teatterista rehellisen ja vahvan elämää kohtaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s