Kaksi huonetta ja uni

Yö koittaa. Olen talossa, jossa on kolme huonetta. Seison ensimmäisessä huoneessa. Täältä johtaa avoin ovi toiseen huoneeseen, mutta en vielä mene sinne.

Tässä ensimmäisessä huoneessa on läsnä koko elämäni ja etenkin kaikki, mitä minulle on tapahtunut juuri kuluneen päivän aikana.  Näen merkkejä tekemisistäni.

Huoneen seinillä roikkuu vastaamattomia sähköposteja, tekemättömiä kotiaskareita ja taloushuolia. Näen myös unelmiani ja huomisen haasteita. Huomaan ympärilläni ihmisiä, joilla on vaatimuksia minua kohtaan.

Näen ympärilläni myös läheisiäni ja ystäviäni, jotka sanovat minulle: ”Kiitos, että olet olemassa.” Tai: ”Minä pidän sinusta.” Viihdyn heidän seurassaan.

Haukottelen. Asioiden mittasuhteet ja etäisyydet heittelehtivät. Keskeneräiset asiat ja ongelmat tulevat lähelle minua.  Tunnen houkutusta alkaa pohtia ja ratkaista niitä. Tiedän, että se johtaisi vatvomiseen. Siitä huolimatta vatvoskelen ainakin hetken. Varmuuden vuoksi.

Vatvominen ei näytä auttavan. Toisaalta ongelmien kieltäminenkään ei tee niitä olemattomiksi.

Katselen ja kuulostelen huonetta, jossa olen. Tällaiselta minun elämäni näyttää ja tuntuu juuri nyt. Tällainen on minun vointini. Yritän olla itselleni totta.

Kuin varkain katselen myös toiseen huoneeseen. Näen sinne avonaisen oviaukon läpi. Tuo toinen huone näyttää mukavalta. Pinnistän kuuloani. Siellä taitaa soida musiikki, josta pidän. Näen toisessa huoneessa myös  sohvan, jolle olisi mitä mukavinta heittäytyä lepäämään.

Tulen tietoiseksi siitä, että tuolla sohvalla koko kehoni rentoutuisi: kantapääni, jalkateräni, pohkeeni, reiteni ja lantioni. Sama rentouden ja mukavan painon tunne valtaisi myös vatsani, selkäni ja rintakehäni.

Sormieni päät rentoutuisivat — samoin kämmeneni, käsieni selkämykset, käsivarteni  ja hartiani. Myös niskani ja kaulani tuntisivat lämpöä ja ne rentoutuisivat. Samoin kävisi kasvojeni ja päänahkani pikkulihaksille.

Kuin huomaamatta olen siirtynyt toiseen huoneeseen. Lepään sohvalla. Oviaukko ensimmäiseen huoneeseen on yhä auki.  Aikaisemmin näkemäni asiat ja ihmiset hyörivät siellä yhä. Tunnen helpotusta siitä, että voin katsella tuota kaikkea täältä toisen huoneen puolelta – hieman etäältä.

Maailma  näyttää tulevan toimeen ilman minuakin. Olen hetken sopivasti syrjässä. Tämä on minun kammioni. Olen täällä suojassa.

Ajatuksen voimalla säädän  huoneen valaistuksen sellaiseksi, että se miellyttää minua. Teen samoin tapetille, huonekaluille ja viherkasveille. Muutan värejä ja muotoja oman haluni mukaan. Sitten annan kaiken lipua ja muuttaa muotoaan itsekseen.

Tässä toisessa huoneessa on toinenkin avoin oviaukko. Se vie kolmanteen huoneeseen, unen maailmaan. Vilkaisen sinne, mutten viitsi kiirehtiä. Tässä on hyvä olla. Lepäilen vielä hetken.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s