Tein oransseja heräteostoksia

Heräteostoksia teatteriesityksen rekvisiitaksi

Kävin heräteostoksilla. Rajasin shoppailuani kolmella teemalla. Ne olivat vankeus, vaara ja oranssi.

Sain saaliiksi mm. köyttä, aurauskeppejä, rautakettinkiä, kastelukannun, satoja metrejä varoitusnauhaa, peltisen roskakorin ja heijastinliivit. Ne tulevat rekvisiitaksi Getsemane-esitykseen, jonka ohjaan Torstaiteatterille.

Getsemanen työstäminen alkoi äskettäin. Parhaillaan keräilemme monenkirjavaa materiaalia osaksi esitystä: unelmia, pelkoja, tekstikatkelmia, asentoja, ilmeitä, liikkeitä, tanssia, kuvia — ja esineitä.

Pidän esineistä teatterin tekemisessä. Esineet ovat fyysisiä ja konkreettisia. Niihin voi tarttua. Niiden kanssa voi toimia. Niistä voi luopua tai niistä voi taistella.

Suuri osa Getsemane-esityksestä on vielä syntymäisillään ja aivan kuin näkymättömissä, mutta esineet ovat valmiita ja näkyviä jo tässä ja nyt. Ne ovat kuin solmukohtia, joihin kaikki muu teatterin näkyvä ja näkymätön aines voi kytkeytyä. Esineet ovat portteja ensi-iltaan.

Heräteostokseni on jo testattu käytännössä. Torstaiteatterin harjoituksissa kokeilimme aurauskeppejä. Käytimme niitä soittimina ja aseina. Miten upeita ääniä ne päästävätkään!

Mutta mitä ihmettä tekisimme kastelukannulla?

Getsemanen ensi-iltaa juhlitaan Jyväskylässä huhtikuun 15. päivä. Jään hämmästelemään, miten aurauskepit ja muut ostokset nivoutuvat osaksi valmista näytelmää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s