Karhu

Karhua, teatteria ja sähkökoppia yhdistävät jännite ja vaaran tuntu.

Tänään ajattelen kevätkarhua. Sen maha kurnii. Se ahmii kevättä suullaan, silmillään, nenällään ja neljällä käpälällään.

Kevätkarhu ärisee kiukusta ja mylvii elämisen riemua. Se telmii männiköissä ja merkkaa reviirinsä. Metsän muut asukit tuntevat nahoissaan: karhu on herännyt.

Entä syyskarhu? Se on tankannut itsensä täyteen ja  rakentaa pesän. Lopulta karhu käpertyy nukkumaan. Vuorovaikutus sitä ympäröivän todellisuuden kanssa lakkaa.

Ajattelen teatterin näyttämöä. Harjoitus harjoitukselta ja esitys esitykseltä siellä toistuvat samat kohtaukset, repliikit ja samat tekemiset. Ne voivat olla pesä, jonka lämpöön koko esitys ja sen tekijät käpertyvät. Kohta jo kuorsataan.

Tai sitten kaikki näyttämön repliikit ja tekemiset ovat pesä, josta syöksytään ulos niin kuin pihkatappi. Kevätkarhu herää ja valloittaa maailman.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s