Saako teatterissa olla teatraalinen?

Tarina kertoo ohjaajasta, joka testasi näyttelijän läsnäoloa ja keskittymistä. Ohjaaja antoi näyttelijälle sanomalehden ja pyysi  lukemaan sitä näyttämöllä jonkin aikaa.

Harjoituksen jälkeen ohjaaja kysyi näyttelijältä, mitä hän oli lehdestä lukenut. Näyttelijä ei osannut kertoa lehden sisällöstä mitään. Hän oli ”näytellyt lukevansa”.

Minä ohjasin kerran kohtausta, jossa toinen näyttelijä kutoi ja toinen imuroi. He näyttelivät äitiä ja tytärtä, jotka puuhatessaan keskustelivat keskenään.

Tytärtä esittävä näyttelijä huitoi imurilla sinne tänne. Hänen toiminnallaan ei ollut mitään tekemistä siivoamisen kanssa. Näyttelijä näytteli imuroivansa. Äitiä esittävä näyttelijä sen sijaan kutoi aivan oikeasti.

Teatraalinen siivoaminen oli tässä oikein ja hyvä. Teeskentelystä tuli osa roolihahmon toimintaa. Tyttärelle siivoaminen oli tekosyy päästä puhumaan — ja myös huutamaan äidilleen.

Äitiä esittävä näyttelijä kutoi siis oikeasti. Hän oli läsnä tekemisessään. Äidin hahmo näyttäytyi levollisena, luotettavana ja kuuntelevana. Näyttelijä teki hyvää työtä.

Näin jälkikäteen ajattelen, että olisimme voineet kehitellä tuota draamaa edelleen.  Olisimme voineet vaihtaa asetelmaa kesken kohtauksen. Äiti olisi voinut alkaa teeskennellä kutovansa ja tytär alkaa imuroida oikeasti.

Entäpä mitä sanoisit lehteään lukeneelle näyttelijälle?

Ehkä hän halusikin näytellä ihmistä, joka teeskentelee lukevansa lehteä.  Sellainen esim. haluaa näyttää fiksulta tai kuunnella salaa naapurin pöydän keskustelua. Ei näyttelijän silloin tarvitsekaan muistaa lehden sisällöstä mitään.

Vakooja tekee reiän sanomalehteen ja tarkkailee kohdettaan huomaamatta. Hänkin näyttelee lukevansa lehteä.

Teatraalisuus ja teeskentely kuuluvat ihmisen tavalliseen elämään — mikseivät myös teatteriin?

Usein läsnäoloa pidetään näyttelijän perushyveenä. Teatraalisuutta ja teeskentelyä vähätellään. Vähintäänkin se pitää perustella näytelmän sisäisellä maailmalla. Niin olen itsekin tässä tehnyt.

Puolustan teennäistä lehdenlukua vielä toisellakin tapaa. Nimittäin eikö juuri teatteri ole paikka leikille, teeskentelylle, uusien maailmojen ja toimintatapojen kartoittamiselle? Teatraalisuus voi olla hyvä valinta esityksen tai yksittäisen kohtauksen tyylilajiksi.

Eikö välillä olekin virkistävää nähdä oikein teatraalista teatteria, joka on täynnä perusteetonta teennäisyyttä ja epäuskottavaa toimintaa silkasta ilveilyn ilosta?

Palaan tyttäreen, joka imuroi. Muistan, että eräässä näytännössä hän mulkaisi kapinettaan erityisen vihaisesti ja potkaisi sen hiljaiseksi. Ele oli hirvittävän teennäinen ja teatraalinen — ja hurmaava!

Aitous voi olla tylsää. Rakenna teatteria teatteriin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s