Mustavalkoisilla postikorteilla tyyliä ja tehoa ohjaustyöhön

Käytän ohjatessani usein kuvakortteja. Levitän pakallisen kortteja pöydälle näkyviin. Kerron teeman tai kysymyksen ja pyydän ohjaamani ryhmän jäseniä valitsemaan sen mukaan pöydältä kortin tai kaksi.

Olen käyttänyt kortteja esim. ryhmän jäsenten tutustuttamisessa toisiinsa tai ohjaamani näytelmän roolihahmojen tarinoiden kartoittamisessa.

Kuvakorteista on ollut apua myös näytelmän esineistön, puvustuksen, lavastuksen tai kuvakäsikirjoituksen rakentamisessa.

Hiljattain toimin  apuohjaajana Tunne tunteet -lyhytkurssilla, joka järjestettiin Jyväskylän kristillisellä opistolla. Myös tällä kurssilla käytettiin kuvakortteja.

Kurssin ohjaajalla oli mukanaan mustavalkoisia kuvia. Hän oli ottanut valokopioita erilaisista postikorteista.

Huomasin, että moni postikorteista näytti tyylikkäämmältä mustavalkoisena kuin äitelissä alkuperäisissä väreissään.

Itse olen käyttänyt työssäni lähinnä kuvakorttipakkoja, joiden kortit ovat tavallisen pelikortin kokoisia. Nyt postikorttikoko alkoi viehättää minua.

Pelikorttikoko on toki näppärä. Pakallinen kortteja kulkee kätevästi mukana. Suurikin määrä kortteja asettuu helposti silmäiltäväksi  pienellekin pyötäpinnalle.

Mustavalkoisten postikorttikuvien edut nousevat esiin, kun ryhmän jäsenet ovat valinneet korttinsa.  Löydän ainakin kolme etua suhteessa pienempiin ja painettuihin kortteihin:

  1. Kun ryhmän jäsen kertoo valitsemastaan kortistaan muulle ryhmälle, postikortin kokoinen kuva erottuu paremmin ja näkyy kauemmaksi kuin pelikortin kokoinen kuva.
  2. Valokopioita voi käyttää painokuvia huolettomammin ja monipuolisemmin. Tunne tunteet -kurssin ohjaaja teetti esim. harjoituksen, jonka aikana kortteja sai liimata osaksi omaa piirrosta.
  3. Ryhmän jäsenet voivat halutessaan pitää valitsemansa kortit itsellään työskentelyn jälkeen.

Osta draamaohjaajan työkalupakkiisi vähä vähältä sopivia postikortteja. Ota niistä valokopioita ohjaustyötäsi varten.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s