Kuka kirjoittaa?

Olen Mika Lahtinen. Ohjaan draamakursseja ja -työpajoja seurakunnissa ja Torstaiteatteria Jyväskylässä.

Olen kotoisin Äänekoskelta, keltaisesta omakotitalosta. Takapihan takana virtasi puro, jota kahlasin veljieni kanssa, vaikka se olikin upottava ja pelottava. Kiipeilypuuni oli vaahtera.

Kaipaan Äänekoskelta purettua teatteritaloa “Työskiä” – sen kummitusta, kirjastoa ja lämpiöitä, jotka talvisin jäähtyivät kylmiöiksi. Äänekosken kesäteatteripaikka vinoine penkkeineen, siilineen ja lasinsirpaleineen on onneksi vielä olemassa. Ja hyvät hullut ystävät.

Työpaikkani on ollut vuodesta 2003 Kansan Raamattuseuran Säätiö ja viimeiset 6 vuotta sen hanke nimeltä Tarinoiden majatalo. Asun Jyväskylässä, mutta teen vierailuja myös muualle Suomeen.

Olen erikoistunut ohjaamaan

  1. draamakursseja- ja työpajoja, joissa osallistujat eläytyvät Raamatun henkilöiden elämäntilanteisiin ja tekevät heille itselleen tärkeitä löytöjä. Työskentelyn pelisääntöjä ovat vapaaehtoisuus ja jokaisen oikeus omaan kokemukseen ilman, että muut arvostelevat tai analysoivat sitä. Kysymys ei ole esiintymisestä vaan osallistuja kutsutaan levolliseen läsnäoloon ja vuorovaikutukseen Raamatun tekstin kanssa.
  2. pientä teatteriryhmää ja sen luovaa prosessia, jonka aikana valmistuu noin tunnin mittainen teatteriteos. Tapaani ohjata voi kuvata sanaparilla  “Ideasta esitykseen”, joka on yksi draamakasvatuksen genre. Myös nimiä “devising-teatteri” tai “ryhmä ja prosessikeskeinen tapa tehdä teatteria” olen nähnyt siitä käytettävän.

Olen hyvin kiitollinen ihmisistä, joiden kanssa olen saanut kokea haasteita, ihmeellisiä seikkailuja, ystävyyttä ja kiehtovia löytöjä draaman ja teatterin maailmassa!

Ota yhteyttä! Kommentoi blogini tekstejä tai lähetä sähköpostia: mika(piste)lahtinen(ät-merkki)sana(piste)fi.

Draamakurssini seurakunnille: Raamattu-forum
Ohjaustyöni Torstaiteatterille
  • Kuningas ja lapsi (2011)
  • Getsemane (2011)
  • Kuumailmapallo (2010)
  • Rajalla xxx (2010)
  • Ihmisten kesken (2009)
  • Laulujen laulu (2009)
  • Kolmanteen polveen (2009)
  • Tanssii Daavidin kanssa (2008)
  • RASP – Suuri virsimusikaali (2008)
  • Romeo ja Julia (2008)
  • Tapahtui niinä päivinä (2007)
  • Ritaritarina (2007)
  • Pyhä paikka (2007)
  • Abrahamin lapset (2006)
Sävellyksiä Paikkateatterin näytelmiin
  • Eläintarina (2010)
  • Hölmöläiset (2009)
Sävellyksiä Klassikkoteatterin näytelmiin nimimerkeillä Kerkko Lahtinen ja Ahti Mankelin
  • Tukkijoella (2011)
  • Energiaesitys (2010)
  • Joulupukkinäytelmä eli Köyhä antaa vähästään eli Pukki kerää kolehdin eli KUISTI (2009)
  • Ajallinen ja ikuinen olevainen – Armas Hietamäen maailmanäkemys lyhennettynä yhteen kolmasosaan (2008)
  • Pääoma (2007)
  • 7 veljestä ja 3 sisarta (2006)
  • “hamlet” (2005)
  • Elokuun esitys – Maalaisoperetti (2004)
  • Valot sammuu, Rudolf (2001)
  • Kirjotuspövtä-rytmikaali (2001)
  • Henkilön mitäänsanomaton sattumanvarainen elämä on esityksen mahtipontinen nimi tai Spektaakkeli (1998)
Toteuttamani monologinäytelmät
  • Katse (2012)
  • Vastakaiku (2011)
  • Suuri lähtö (2007)