Näitä kahta minä tunnen tarvitsevani luovaa työtä (ja elämää) varten: hiljaisuutta ja hitautta. Tunnustan ja tiedän, että luovaan työhön kuuluvat myös nopeus, äänet, virikkeet, ärsykkeet, reaktiot, intuitiivisuus ja spontaanius. Ja tietenkin aina rajallinen aika. Kuitenkin ilman hitaita ja hiljaisia hetkiä minä sotken, poukkoilen, kiristyn ja turhaudun. Työn tekeminen ja sen jälki alkavat tuntua ontolta kuorelta. … Lue lisää »
Filed under Turvallinen ryhmä on luova ryhmä …
Luovuus syntyy sylissä
Lueskelen parhaillaan klassikkoteosta nimeltä Ryhmän luovuus ja kehitysehdot (Raimo Männistö). Se mm. esittelee lasten psykologiaa tutkineen D. W. Winnicotin näkemyksiä luovuuden juurista. Niitä ovat lapsen maagiset mielikuvat sekä äidin kanssa jakamat luovat illuusiot, joihin kuuluu leikinomaisuutta ja äänteellistä vuorovaikutusta. Teatteriryhmän luovuus kasvaa samasta maaperästä. Äidin ja lapsen suhteen korvaa ryhmä ja sen työpaikka eli näyttämö. … Lue lisää »
Kehykset lisäävät vapautta ja avaruutta
Teatteria voi raamittaa kuin kuvataidetta. Teatterin kehyksiä ovat: aikataulut, toimitila tai muu fyysinen ympäristö, taloudelliset resurssit, teatterista osalliset ihmiset taitoineen, tietoineen, kipuineen, intohimoineen, unelmineen, pelkoineen ja mielipiteineen sekä säännöt ja sopimukset, jotka liittyvät ihmisten yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Tarkoituksenmukaiset kehykset auttavat keskittymään siihen, mitä niiden sisällä syntyy ja tapahtuu. Luovuus alkaa kukkia.
Tarvitsen kaikkea mahdollista enkä tarvitse mitään
Olen raahannut harjoituksiin silinterihatun, puutarhakaluston, pattereita, karatevyön, kaiuttimet, hallaharsoa, karvanopat ja rakennusmiehen kypärän. Autoni takakontti on tehnyt tuttavuutta myös valopöydän, vesijohtoletkun (8 m) ja suojapressun (7 m x 8 m) kanssa. Näistä kaikista ja monista muista artikkeleista syntyy teatteriesitys nimeltään Kuumailmapallo. Pidän siitä, että teatteri on fyysistä työtä konkreettisten esineiden parissa, mutta välillä tavarat ja … Lue lisää »
Uuden piispan kolmikanta toimii myös teatterissa
Vasta vihitty Helsingin piispa Irja Askola kaipaa vihkisaarnassaan kirkkoon, yhteiskuntaan ja ihmisten lähisuhteisiin armoa, luottamista ja kohtuullisuutta. Kaikkea tätä tarvitaan perustaksi ja ravinnoksi myös teatterissa ja sitä tekevissä ryhmissä. Vastakohtaisesti arvottaminen, pelko, epäilys, viha ja itsekeskeisyys tukahduttavat ryhmän jäsenten keskinäiset suhteet ja luovan työskentelyn. Teatteri ja draama voivat olla foorumi armon, luottamuksen ja kohtuullisuuden harjoittelemiselle, … Lue lisää »
Spekulointia ja assosiointia rikoksesta
“Puhukaa ja kuunnelkaa”, opastaa komisario Winter työryhmänsä jäseniä. He keskustelevat tapahtuneesta tai siitä, mitä he luulevat tapahtuneen – ja miksi. He spekuloivat, assosioivat ja anlysoivat. Lueskelin kesällä Åke Edwardsonin kirjoittamia Winter-sarjan dekkareita. Winter näyttää pitävän huolen, että toisten sanomisia ei arvoteta. Kaikella on lupa tulla sanotetuksi ja kuulluksi. Kaikella oudollakin. Mitätön letkautus voi avata tärkeän … Lue lisää »
Roolin vankina vai vangin roolissa?
Teatteriesityksissä näkee sotilaita, pellejä, äitihahmoja, mykkiä, agitaattoreita, uhrautujia tai kaikesta huolen kantavia työmyyriä. Samoja rooleja tapaa myös harjoituksissa ja etenkin silloin kun näyttelijät ovat — tai ainakin heidän pitäisi olla omia itsejään. Teatterin tekeminen on työtä ihmisryhmässä. Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tapoja ja “rooleja” liittyä ryhmään. Näyttelijällä on aina monta roolia. Näytelmän roolihahmon tai -hahmojen … Lue lisää »
